keskiviikko 21. joulukuuta 2011

You'll shit brix when u C it! :))

Esi-esittely

Olen tässä lähiaikoina kuunnellut erittäin paljon vähän vanhenpia levyjä ja artisteja. Tämä blogi on pistänyt miettimään, että mitä tässä on sitten kuunneltu parin viime vuoden aikana. Tässä parin postauksen ollut semi vanhoja artisteja minulle ja niin on myös tämän postauksen bändi. The Devil Wears Prada oli yksi ensimmäisiä tämän tyylin artisteja ja siksi erittäin tärkeä minulle. Kaiken tältä bändiltä kuulemani musiikin jälkeen ihmettelen edelleen, että miten tälläinen musiikki voi olla KRISTILLISTÄ. Onneksi se ei haittaa pätkääkään, sillä tämähän on aivan loistavaa. Muistan vieläkin ilmeeni, kun kuulin bändin olevan kristillinen. Se oli jotain pelon ja innostuksen välimuotoa.

Bändin ensimmäiseltä levyltä aivan loistava biisi!

Bändi on julkaissut neljä albumia ja yhden EPn perustamisensa (2005) jälkeen. Ja TDWP on sillainen bändi, joka vain paranee levy levyltä. Kuuntelin bändiä ekan kerran juuri kun he olivat julkaisseet kolmannen levynsä vuonna 2009. Silloin näin heidät myös ensimmäistä kertaa livenä Turun Klubilla. Oli yllättävän hyvä keikka, vaikka en biisejä niin hyvin tuntenutkaan. Bändin olen nähnyt myöhemminkin Kulttuuritalolla ja sielläkin oli aivan himo hyvä keikka (vaikka äänet kusi iha täysi sillon..)

Olisin laittanut livekuvaa Kulttuuritalolta, mutta kaikki oli niin kämäsiä. 
Laitoin siis keikalla mukana olleen dubstep yhtyeen biisin, joka kannattaa myös zekata

Tänä vuonna julkaistu Death Throne oli melko pettymys, koska paremminkin olisi voinut kehittyä. Loistava levy kuitenkin, vaikka kestää aueta turhan kauan. Tämän takia levy onkin varmaan heidän aliarvostetuin. Bändin kehittymisen tämän tapaiseen huomasi jo The Zombie EPn aikana, mutta itse levy on liian samaa tavaraa, kuin tämä EP oli. 


Videoita selatessani löysin YYBER hienosti toteutetun 
rumpukoverin yhdestä The Zombie EPn biisistä. 
HUHHHUH ku joku on jaksanu tehä vaivaa!

Vielä tätä uutta hiukan! :3

Jaonksesimhottishuutajataimitää?!<3


Linkit: 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comment!?!?!?!?!?!?!